Superpesis Playoffs: Kiri ja KPL kohtaavat back-to-back -ottelussa
Eiliset Superpesiksen pudotuspelien toiset osaottelut tarjosivat pari suuren luokan yllätystä, kun PattU vei suvereenisti kotonaan täysin aseetonta Vimpeliä, ja Kiri pystyi ryöstämään hieman repaleisella kokoonpanolla vieraissa kotiedun takaisin itselleen Kouvolalta. Tämä näkyi myös karulla tavalla meidän vihjeissämme. Tänään Kiri ja KPL kohtaavat kuitenkin heti perään Game 3 merkeissä illan ainoassa ottelussa.
Jyväskylän Kiri – Kouvolan Pallonlyöjät
Valinta: ML 2 (1.80)
Ennakoimme tämän otteluparin olevan ylivoimaisesti pleijareiden tasaisin, ja kaksi ensimmäistä matsia ovat osoittaneet arviomme todeksi. Kiri pystyi eilen venymään Kouvolassa rikkinäisellä kokoonpanolla voittoon kotiutuslyöntien jälkeen luvuin 1-2 (2-0, 1-2, 0-0, 1-3). Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja ratkesi todella pieniin asioihin.
Kouvolalla oli toisen jakson lopussa mahdollisuus niitata ajolähdöllä yhden palon tilanteessa jakso tasoihin, mutta Kirin ulkokenttä kesti. KPL myös voitti kolmostilanteet, joten joukkue hienokseltaan hallitsi ottelua. Ainoastaan kotiutukset ontuivat tärkeissä paikoissa, eikä esimerkiksi jokeri Ossi Meriläinen onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla mailan varressa.
Kirin hahmo oli lukkari Jani Karppanen, joka vielä ensimmäisessä ottelussa esitti hermostuneita otteita ja loukkasi kaiken lisäksi jalkansakin pahasti. Mies kuitenkin toipui toiseen matsiin kuin ihmeen kaupalla ja oli iso syy Kirin voittoon. Polttolinjasta Perttu Hautala on kuitenkin tänäänkin hyvin todennäköisesti sivussa, ja myös joukko muita pelaajia pelaa tänään hieman puolikuntoisina.
Tässä kohtaa etu siirtyykin jälleen Kouvolalle. Joukkueella on parempi terveystilanne ja lyhyen palautumisajan ansiosta tämä asia korostuu entisestään. Myös materiaalin laajuus kokonaisuudessaan kääntyy KPL:n hyväksi.
Sarja on todella tasainen, mutta uskomme jälleen tänään KPL:n pystyvän kääntämään ottelun itselleen. Joukkueiden kauden kaikki aiemmat matsit ovat päättyneet vierasvoittoihin, ja tämä trendi on hyvin lähellä jatkua tänään. Moneyline-kerroin 1.80 Kouvolan voitolle kelpaa mainiosti peleihin!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…