Tennis : Massakausi päällä
Taas on tovi vierähtänyt edellisistä tennisvihjeistä. Ne taisikin mennä täysin vihkoon. Sen jälkeen on toki paikkailtu hieman tilannetta tuolla Telegramin puolella. massakausi on siis jo kovassa vauhdissa. Nyt on tennis parhaimmillaan. Tai ei sittenkään. Yleensä alustalta toiselle vaihdettaessa on saatu hyviä kertoimia kaiveltua, mutta nyt ei juurikaan. Ennakkosuosikit jyrää ja siihen on kai vain sopeuduttava. Vai onko? Katotaan.
ATP, Monte Carlo: N. Djokovic (ATP-13) – B. Coric (ATP-39)
Valinta: Coric +3,5 peliä (1,97) @Unibet
Ekassa pelissä ei yritetä sopeutua, mutta otetaan vähän seiftiä. Maailmanlistaa menneisyydessä hallinnut Djokovic on ollut täysin kuutamolla koko vuoden. Edellisessä pelissä tosin maanmies ja harjoitusvastustaja, Lajovic, jäi jyrän alle. Noinkohan se Novak herää vielä? Katsellaanpa kuitenkin hieman tuloksen taakse. Lajovic oli nimittäin umpisurkea. Ei kulkenut syöttö- eikä palautuspeli. Ja, kun Djoko tuntee Dusanin metkut kuin Messi veronkierron, ei voida puhua mistään huippusuorituksesta. Novak teki tuossakin ottelussa hurjan määrän helppoja virheitä, joista joku edes hieman parempi pelaaja olisi rokottanut. Nyt oli kuitenkin Djokon onni, että vastustaja oli tuttu ja myös heikko.
Djokon vastustaja Borna Coric sen sijaan on ollut mahtavassa vireessä eikä hyytymistä näy. Myöskin hän hoisi vaivatta edellisen ottelunsa, jonka piti ennakoiden mukaan olla huomattavasti tiukempi. Kroatti tiputti massakenttäspesialisti Benneteaun jatkosta suoraan kahdessa erässä (6-2, 6-3) ja vieläpä huikean hyvällä pelillä. Coric painoi mm. 8 ässää ottelussa, joka on noin lyhyessä pelissä ja tällä alustalla todella hyvä suoritus.
Odotusarvona siis on tasainen peli, joka saattaa vanyä kolmeen erään. Voittajaa tekisi mieli veikata ja Coricin kerroin houkuttelee, mutta edellisistä viisastuneina otettan sitä vain tasoituksella. Kerroinkin huitelee lähellä kakkosta, joten se kelpaa meille.
ATP, Monte Carlo: F. Verdasco (ATP-37) – M. Cilic (ATP-3)
Valinta: 0-2 (2,02) @Coolbet
Toisessa pelissä jo sitten näin. Syytkin löytyvät muualta kuin alustasta. Edellisessä ottelussa Verdasco oli jo selkeästi viemässä ekaa erää, kun hän loukkasi itseään. Turpaanhan siinä sitten tuli. Parit medicaalit ja ukko pystyi kuitenkin jatkamaan taistelua. Ja hyvä niin, sillä myös vastustajalla lakoi fysiikka pettämään. Cuevas oli unohtanut sekä nesteet että magnesiumit ja jalat kramppasi Monte Carlon auringossa. Lopulta Verdasco sai käännettyä toisen erän niukasti itselleen ja kolmannessa käytännössä käveli voittoon. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Verdasco ei ole kunnossa vielä tänäänkään. Otteluun hän silti lähtenee, koska luovuttaminen ei espanjalaiselle ole vaihtoehto.
Cilic ei ole koskaan ollut mikään massakenttien kuningas. Mutta, kun peli kulkee, se kans kulkee. Davis Cupissa kroatti pääsi, taikka joutui, massalle ja oli siellä todella vakuuttava. Kaksi pelattua ottelua, kuusi erää ja yhteensä kahdeksan hävittyä erää. Muutoinkin vuosi on mennyt hienosti, eikä hieman Verdascoa pidempi taukokaan ole tehnyt varmasti huonoa hänelle.
Tästä ennakoidaan Cilicin näytöstä, johon kelpaa kaikki vedot underista tasoituksiin. Espanjalainen Verdasco on toki hyvä massalla, mutta eilinen loukki ei voi olla näkymättä. Lisäksi Cilicin syöttö on aina paha, joten hän pääsee omilla syöttövuoroillaan juoksuttamaan Verdascoa, joka varmasti syö miestä. Vielä saa 2-0-voitolle yli kakkosen kertoimen, joten se napataan talteen.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…