Tiistain tuplaus käyntiin KHL-otteluilla!
Tuplaus jatkuu tänään kahdella lapulla, kun Galatasaray jäi eilen kotikentällään ilman maalia. Näin ollen maanantai paketoitiin 5/6 tulokseen. Tänään päivä käynnistetään KHL-kiekolla ja illalla jännitys siirtyy jalkapallo-otteluihin.
Tuplaus jatkuu kahdella lapulla
Tänään katseet suunnataan Ufa – Kazan sekä Barys Astana – Traktor -otteluihin. Barysin ja Traktorin välinen kamppailu kiskaistaan käyntiin jo klo 15:30. Ufa – Kazan -ottelu alkaa vain puoli tuntia myöhemmin eli päivän ensimmäinen lappu ratkotaan tänään hyvissä ajoin. KHL-lappu on mukana Coolbetin tuplaus-kampanjassa.
Barys Astana lähtee hakemaan sarjan kolmatta voittoa kotihallissaan. Barys oli edellisessä ottelussa selkeästi Traktoria parempi vaikka ylivoima sakkasi pahasti. Barys voitti ottelun lopulta ”vain” 3-1 vaikka paikkoja useamman maalin tekemiseen oli riittävästi.
Barys Astana on tehnyt tässä ottelusarjassa tähän mennessä yhdeksän maalia tuhlailusta huolimatta. Uskomme, että Astana jatkaa hyviä esityksiään kotihallissa ja näin ollen lapulle napataan kotijoukkueen yli 1,5 maalia.
Toisessa kohteessa luotamme Kazaniin. Kazan johtaa ottelusarjaa tällä hetkellä 2-1, kun Ufa onnistui nappaamaan sarjan ensimmäisen voittonsa edellisessä ottelussa. Ufan puolustuspeli sakkaa ajoittain pahasti ja vierasjoukkue tulee hyödyntämään nämä virheet tänäänkin. Kazan on ottelun suosikki vieraspelistä huolimatta ja näin ollen Kazanin yli 1,5 maalia tuplaukseen kelvollisella 1,42 kertoimella kelpaa hyvin tämän päivän toiseksi kohteeksi.
Coolbetin tuplauksessa kolme uutta voittajaa
Sunnuntaina, tuplauksen viimeisenä päivänä kolme pelaajaa löivät viimeisen päivän panoksensa peliin. Jokaisella pelaajalla oli eri kohteet kupongillaan, mutta kaikki osuivat siitäkin huolimatta hienosti ja homma vietiin komeasti maaliin. Voittajat nappasivat komeat potit ja heidät palkittiin voitetun lapun lisäksi 2000€ suuruisella bonuksella. Voittajien tunnelmia sekä osuneet laput ovat luettavissa Coolbetin blogissa.
Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…