Tiistain tuplaus täynnä jääkiekkoa!
Tuplaus jatkuu tänään yhdellä lapulla, kun viikko avattiin harmillisella 5/7 tuloksella. Tiistain kohteet on napattu jääkiekon puolelta. Sibirin ja Slovan Bratislavan välinen taisto käynnistyy jo klo 14:30, joten olkaahan tarkkana etteivät kohteet pääse lipsahtamaan ohi.
Tiistain tuplaus -lapulla jääkiekkoa
Coolbetille pelattu lappu oli lopulta ainoa joka selvisi hankalasta maanantaista ja näin ollen pääsemme jatkamaan tuplausta yhdellä lapulla. Tänään lapulle on napattu kaksi kiekkokohdetta, joista ensimmäinen alkaa jo klo 14:30 Sibirissä.
Sibir kohtaa tänään kotihallissaan Slovan Bratislavan. Sibirin kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi edellisellä ottelukierroksella, kun TsSKA Moskova haki Sibiristä täyden pistepotin murskaavalla 1-5 voitolla. Sibir on ollut perinteisesti vahva kotikaukalossaan ja joukkue onkin oikeutetusti tämän päivän ottelun ennakkosuosikki.
Vierasjoukkue Slovan Bratislava on ollut heikossa vireessä viime aikoina sillä viidestä edellisestä ottelusta on kasassa vain yksi voitto. Slovan Bratislavan peli on tökkinyt erityisen pahasti etenkin vieraskentällä sillä kauden viidestä reissupelistä on kasassa vain kolme pistettä ja maaliero näyttää lukemaa 9-21.
Sibirin kahdelle maalille tarjottu 1,27 kerroin ei ole kummoinen, mutta se käy hyvin lapun toiseksi kohteeksi.
Päivän toinen kohde napataan CHL -liigasta, Nottingham Panthersin ja Zurich Lionsin välisestä ottelusta. Zurich voitti ensimmäisen kohtaamisen kotonaan lukemin 3-1, joten Sveitsiläiset pääsevät lähtemään otteluun hyvistä asetelmista. Zurich oli ensimmäisessä kohtaamisessa selvästi Nottinghamia edellä ja Zurich veikin laukaustilaston nimiinsä varsin selvästi.
Nottinghamin kotietu tasaa ottelun asetelmia hieman, mutta tästä huolimatta Zurich on huomattavasti Nottinghamia laadukkaampi joukkue ja olisi ihme jos ottelu päättyisi tänään kotivoittoon. Zurich napataan lapun toiseksi kohteeksi mukavalla 1,60 kertoimella.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…