Torstain tuplaus kahden kotisuosikin varassa!

Vedonlyöntituplaus

Tuplaus jatkuu torstaina yhdellä lapulla kun PSG voitti eilen oman ottelunsa vain 0-2, vaikka kotijoukkue Amiensilta ajettiin pelaaja ulos 34 peliminuutin kohdalla. Tämän päivän tuplauksessa katseet käännetään kotimaan Liiga -otteluihin.

TPS – KooKoo

Sarjan kärkisijoja jahtaava TPS kohtaa tänään kotihallissaan KooKoon. TPS lukeutuu sarjan parhaimpiin kotijoukkueisiin sillä TPS on hävinnyt kotikentällään tällä kaudella vain viisi kertaa. TPS on voittanut viisi edellistä kotiotteluaan ja mikä parasta, joukkue on iskenyt vähintään kolme maalia kaikissa edellä mainituissa peleissä.

Vierasjoukkue KooKoo on onnistunut voittamaan vain yhden kerran viiden edellisen ottelukierroksen aikana. Tämän lisäksi KooKoo on hävinnyt viisi perättäistä vierasotteluaan. En jaksa uskoa että KooKoo pystyy haastamaan tänään TPS:n ja näin ollen nappaamme kotivoittoa lapulle.

Tappara – Sport

Liigan toiseksi kovin kotijoukkue vastaan Liigan toiseksi heikoin vierasjoukkue. Sport on tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisessa tappioputkessa. Surkean vireystilan lisäksi, vaasalaiset ovat onnistuneet voittamaan vain yhden yhdeksästä edellisestä vierasottelustaan.

Sportin palautumisaika on huomattavasti lyhyempi kuin kotijoukkueella sillä Sport pelasi edellisen kerran tämän viikon tiistaina.

Tappara on kotonaan iso suosikki vaikka peli onkin hieman takkuillut viime aikoina. Tapparan voitto 1,40 kertoimella kelpaa lapun toiseksi kohteeksi.

Veikkaa lätkäotteluiden tulokset – voita kahden hengen matka Tallinnassa pelattavaan Liiga -otteluun!

Historian ensimmäinen ulkomailla pelattava virallinen Liiga -ottelu käydään Pelicansin ja HPK:n välillä Tallinnassa 27.1.2018. Kisan palkinto on loistava sillä voittaja nappaa itselleen kahden hengen VIP -matkan historialliseen Liiga -otteluun. Ottelu pelataan Tondiraba Areenalla, joka sijaitsee noin 10 minuutin bussimatkan päässä Tallinnan satamasta.

 

Aiheeseen liittyvät uutiset