Tuplaus: 5000€ suuruisen Jackpotin jahti alkaa!
On aika käynnistää heinäkuun ensimmäinen tuplaus. Tuplaaja vaihtuu tälle viikolle ja allekirjoittanut ottaa viikon haltuun pitkästä aikaa. Coolbetin tuplaus -kampanjan Jackpot on noussut jo 5000€ suuruiseksi, joten potti alkaa olla jo melkoisen suuri.
Tuplaus käyntiin kolmella lapulla
Tuplaus napautetaan käyntiin tuttuun tapaan kolmella lapulla. Lapuilta löytyy tänään jalkapalloa sekä tennistä. Ylimmäinen lappu osallistuu Coolbetin tuplaukseen ja siinä luotetaan tällä kertaa kahteen kovaan kotijoukkueeseen.
FC Honka on menettänyt viimeisissä peleissään pisteitä ja KPV on kiilannut itsenä Ykkösen kärkipaikalle. KPV on pelannut yhden ottelun enemmän, kuin Honka, mutta KPV uhkaa tosissaan Hongan ”varmaa nousua”.
Honka saa tänään kotikentällään vastaansa sarjassa viimeisenä olevan Gnistanin. Gnistan ei ole voittanut vielä yhtään ottelua tällä kaudella ja viidestä vieraspelistä on kasassa vain kaksi pistettä. Gnistanille on isketty kolmessa edellisessä ottelussa peräti kymmenen maalia.
Lapun toinen kohde löytyy Ruotsista missä Djurgårdens kohtaa Kalmarin. Kotijoukkue Djurgårdens lähtee otteluun selvänä suosikkina sillä vierasjoukkue Kalmarin peli ei kulje tällä hetkellä. Kalmar on hävinnyt peräti neljä viidestä edellisestä ottelustaan.
Kalmar lukeutuu tällä hetkellä sarjan heikoimpiin vierasjoukkueisiin, kun viidestä vieraspelistä on napattu vain yksi piste, karmivalla 2-11 maalierolla. Tämän lisäksi Kalmar on päästänyt vähintään kaksi maalia neljässä edellisessä vierasottelussaan.
Tänään luotetaan siis kahteen kovaan kotijoukkueeseen. Päivän muut valinnat löytyvät tekstin alareunasta. Onnea peleihin!
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…