Tuplaus: EM-kisat jatkuvat, mutta laji vaihtuu!
Tuplauksen kolmatta vaihetta lähdetään valloittamaan kahden lapun voimin. Eilen yksi lappu putosi kyydistä, kun Turkin ja Islannin välisessä höynässä tehtiin vain yksi maali.
Tänään toiseen lappuun on poimittu kohteita lentopallon EM-kisoista. Ranska on kova joukkue, mutta kyllähän Serbia yhden erän ottelussa voittaa. Bulgaria – Saksa ottelussa vierasjoukkue on asetettu kertoimien perusteella suureksi ennakkosuosikiksi. Asetelmat ovat kuitenkin huomattavasti tasaisemmat.
Bulgariahan voitti Saksan jo kertaalleen näissä kisoissa lukemin 3-0. Lisäksi kuulimme huhua, että paikalle on tulossa mukava määrä Bulgarian kannattajia. Bulgarian kova kotietu sekä turnauksen aikasemman pelin perusteella luotetaan vahvasti siiheen, että kotijoukkue hoitaa tänään vähintään kaksi erää nimiinsä.
Näillä mennään tänään! Huomioikaahan, että Italiassa aloitetaan palloilu jo klo 16:00.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…