Tuplaus: Jalkapalloa ja Jääkiekkoa tiistain tuplaukseen!

Tuplaus jatkuu tänään kahdella lapulla, kun Tsekki onnistui häviämään EM-koriksessa heikolle Unkarille.  Tänään lapuille löydettiin kohteita Jalkapallon MM-karsinnoista sekä Jääkiekon KHL -liigasta.

Coolbetin tuplaus – 7000€ jackpot tarjolla tällä viikolla

Coolbetin tuplauksessa ei löytynyt voittajia viime viikolla, joten potti kasvoi jälleen ja se tarkoittaa sitä, että palkintona on tällä viikolla jo hurja 7000€. Kannattaa myös muistaa, että kaikki pelaajat jotka selviävät tuplauksessaan keskiviikon yli saavat aloituspanoksensa takaisin.

Tämän päivän jalkapallo -lappu osallistuu Coolbetin tuplaukseen. Ensimmäisessä kohteessa Wales vierailee Moldovassa. Moldova ei ole voittanut näissä MM-karsinnoissa vielä peliäkään ja pallo on poimittu omasta verkosta tähän mennessä 18 kertaa.

Gareth Balen tähdittämä Wales tarvitsee ottelusta voiton sillä Walesiläisillä on vielä ohut sauma jopa kisapaikkaan. Näin ollen peruutteluun ei ole tänään varaa ja uskon vahvasti, että Wales onnistuu tänään kahden maalin tekemisessä.

Toinen kohde napattiin Afrikan MM-karsinnoista. Algerian ja Zambian välisessä taistossa on lupa odotella mukavasti maaleja sillä molempien joukkueiden otteluissa on nähty keskimäärin yli 3 maalia peliä kohden.

Kisapaikka näyttää menevän tässä lohkossa Nigerialle, joten sen suhteen kummallakaan ei ole tänään suuria paineita. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Zambian 3-1 voittoon ja näin ollen samankaltaisia maalimääriä nähtänee tänäänkin.

Päivän toinen lappu kasattiin KHL -peleistä. Kovaan vireeseen äitynyt, Erkka Westerlundin luotsaama UFA kohtaa tänään kotihallissaan Barys Astanan. Vierasjoukkue on aloittanut kautensa varsin kelvollisesti, mutta täytyy muistaa, että UFA on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussaan 17 maalia. UFAn loistavat otteet saavat tänään hyvin todennäköisesti jatkoa mukavan kotiedun turvin.

KHL -lapun toista kohdetta piti suojata moneyline -valinnalla sillä kotijoukkue Magnitogorskin kone on hieman yskällehdyt alkukauden otteluissa. Magnitogorsk katkaisi edellisellä ottelukierroksella kahden ottelun mittaisen tappionsa 3-2 voitolla Barys Astanasta.

Vierasjoukkue Vladivostokin kausi on alkanut kuudella vierasottelulla. Näistä otteluista on kasassa vain yksi voitto, joten kauden alku on ollut varsin heikko. Vladivostokin iltapuhde tulee olemaan tänäänkin haastava eikä pistesarake kasva myöskään tämän illan päätteeksi.

Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!

Tästä Coolbetin pelitili auki!

Aiheeseen liittyvät uutiset