Tuplaus: Maanantaina pelaillaan pallopelien ohella myös kiekkoa!
On aika napauttaa syyskuun ensimmäinen tuplaus käyntiin. Homma lähtee liikkeelle tuttuun tapaan kolmella 20€ lapulla, joista yksi osallistuu Coolbetin tuplaus -kampanjaan.
Coolbetin tuplaus – 7000€ jackpot tarjolla tällä viikolla
Coolbetin tuplauksessa ei löytynyt voittajia viime viikolla, joten potti kasvoi jälleen ja se tarkoittaa sitä, että palkintona on tällä viikolla jo hurja 7000€. Kannattaa myös muistaa, että kaikki pelaajat jotka selviävät tuplauksessaan keskiviikon yli saavat aloituspanoksensa takaisin.
Maanantain lapuille poimittiin kohteita Jalkapallon MM-karsinnoista sekä Koripallon EM-kisoista. Ylimmäisenä oleva lappu osallistuu Coolbetin tuplaukseen. Kampanjaan osallistuvalle lapulle napattiin kohteet KHL:n puolelta. KHL -lapulla luotetaan ennakkosuosikkien mahtiin vaikka Lokomotiv ja SKA pelaavatkin vieraskentällä.
Jalkapallo -lapussa luotetaan kotijoukkueisiin. Montenegro jahtaa kisapaikkaa tosissaan ja joukkueella on alla maukas 0-3 vierasvoitto Kazakstanista. Luotamme Montenegron hyvän vireen jatkumiseen ja uskomme joukkue onnistuu tekemään ainakin yhden maalin Romanian verkkoon.
Lapun toinen kohde on Puola. Puola hävisi edellisen ottelunsa jopa hieman nöyryyttävästi Tanskalle lukemin 4-0. Tänään on siis kasvojen pesun aika ja Puola tulee jyräämään kotikentällään heikon Kazakstanin ja tekee siinä samalla vähintään kolme maalia.
Viimeinen lappu suunnattiin Koripallon EM-kisoihin. Lapulla luotetaan kahteen suureen ennakkosuosikkiin, Tsekkiin ja Kroatiaan. Molempien joukkueiden vastustajat ovat tänään sen verran heikkoja, että ihmettelen suuresti mikäli näissä otteluissa nähdään altavastaajien yllätyksiä.
Tästä se viikko lähtee taas liikenteeseen. Nyt kannattaa heittää omat tuplauslaput sisään ja lähteä jahtaamaan hurjaa 7000€ Jackpottia ihan tosissaan. Onnea maanantain peleihin!
Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…