Tuplaus: Mestarien liiga vahvasti esillä keskiviikon lapulla!
Tuplaus jatkuu edelleenkin yhden lapun voimin. Tänään katseet käännetään kahteen Mestarien liigan -otteluun.
Keskiviikko pyhitetään Mestarien liigalle
Lappu jäi tänään hieman myöhäiselle, mutta ei anneta sen haitata menoa. Tänään kohteiden poiminta oli hieman hankalaa, mutta lopulta lapulle saatiin kaivettua kaksi kelvollista kohdetta Mestarien liigasta.
Lapun kerroin menee tänään reilusti yli kahden eli sen suhteen ollaan mukavasti aikataulussa. Monacon ja Cityn välisessä taistossa on lupa odotella maaleja mikäli homma jatkuu vähänkään samalla tavalla kuin edellisessä ottelussa.
Illan toinen kohde löytyi luonnollisesti Atletico – Leverkusen -ottelusta. Atletico vei ensimmäisen osaottelun 2-4, mutta Leverkusen on varmasti sisuuntunut uuden managerinsa alaisuudessa.
Kotijoukkueen yli 1,5 varoitukselle tarjotaan tänään 1,85 kerrointa. Atleticon pelityyli huomioiden kahden kortin näkemin on jopa varsin todennäköistä. Kun tähän lisätään vielä Leverkusenin napakat vastahyökkäykset niin soppa on valmis keitettäväksi.
Coolbetin tuplaus uudistui
Suuren suosion Coolbetin vedonlyönnissä kerännyt tuplaus uudistui. Coolbet järjesti taannoin asiakaskyselyn tuplaukseen liittyen, jonka seurauksena tuplausta muokataan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Tuplaukseen tulee kolme isoa muutosta: mukana olevien sarjojen määrä kasvaa, pääpalkinto muuttuu progressiiviseksi Jackpotiksi, sekä jatkossa kaikki kolme päivää peräkkäin oikein tuplanneet pelaajat saavat aloituspanoksensa takaisin vaikka yksikään pelaaja ei pääsisi tuplausta läpi.
Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…