Tuplaus: Panokset kovenevat viikonlopun lähestyessä!

Tuplaus jatkuu tänään, kun torstain eksoottinen kuponki napattiin komeasti kiinni. Projekti on edennyt jo viidenteen päivään. Panokset alkavat olla hiljalleen varsin isot, joten viikonlopulle on luvassa jännitystä oikein kunnolla.

Tuplaus on edennyt viidenteen päivään

Tuplaus on edennyt päivään numero viisi ja panokset on hilattu 450€ tuntumaan. Perjantain lappua lähdetään viemään eteenpäin kahdella kohteella, jotka poimittiin Naisten lentopallon EM-kisoista sekä KHL -liigasta.

Venäjä – Turkki

Venäjä ja Turkki kohtaavat tänään naisten lentopallon EM-kisojen puolivälierä -ottelussa. Venäjä voitti alkulohkonsa puhtaalla pelillä ja on ansaitusti tämän ottelun suosikki. Venäjä kaatoi Turkin 3-1 lohkovaiheen ottelussa.

Turkki lähtee otteluun altavastaajan asemassa. Turkki nappasi alkulohkossa vain yhden voiton, mutta se riitti lopulta jatkopaikkaan. Turkki voi napata Venäjältä yhden tai ihan maksimissaan kaksi erää, mutta voittoon on todella vaikea uskoa. Venäjä hoitaa voiton ja jatkopaikan itselleen tästä ottelusta.

Dynamo Moscow – Amur

KHL -kierrokselta napattiin kohde Dynamon ja Amurin välisestä ottelusta. Kotijoukkue Dynamo on ollut viime aikoina varsin vahvassa vedossa ja joukkue on napannut komeasti neljä peräkkäistä vierasvoittoa neljästä edellisestä ottelustaan.

Vierasjoukkue Amurin tilanne on tällä hetkellä varsin synkkä sillä joukkue rämpii hurjassa yhdeksän ottelun mittaisessa tappioputkessa. Amur kärsii tappioputken lisäksi myös useista loukkaantumisista, joten vierailu Moskovaan ei tule olemaan helppo.

Kaikki putket katkeavat joskus, mutta uskomme että ei vielä tänään. Hyvässä iskussa oleva Moskova haluaa hyvän tuloksen kotihallissaan ja aiheuttaa Amurille kymmenennen perättäisen tappion.

Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!

Tästä Coolbetin pelitili auki!

Aiheeseen liittyvät uutiset