Tuplaus: Perjantaina siirrytään tuplauksen viidenteen vaiheeseen!

Tuplaus | Vvihjeet.com

Tuplaus on edennyt perjantain kunniaksi viidenteen vaiheeseen. Päivän lappujen panos alkaa olla jo varsin miehekäs 400€. Kolmen edellisen päivän saldo on ollut 12/12, joten tällä linjalla yritetään jatkaa luonnollisesti myöskin tänään.

Tuplaus siirtyy viidenteen vaiheeseen

Tänään lapuille valikoitui yhteensä kolme kohdetta. Ensimäisessä lapussa luotamme Puolan liigassa operoivaan Cracoviaan. Cracovia on iskenyt kauden kolmessa ensimmäisessä liiga- ottelussaan mukavat seitsemän maalia, joista peräti 5 syntyi ensimmäisessä kotiottelussa.

Vierasjoukkue Wisla on aloittanut kautensa hieman kotijoukkuetta heikommin 3-7 maalierolla. Wisla on pelannut tähän mennessä kaksi vierasottelua, joista kasassa on nolla pistettä ja 1-6 maaliero, joten vieraissa ei ole kulkenut kovinkaan mallikkaasti.

Toinen lappu koostuu kahdesta kohteesta. ”Kakkos Bundesligan” avauskierroksella luotamme Hannoverin vierasmaaliin. Hannover on iskenyt harjoitusotteluissa maaleja siihen tahtiin, että yhden maalin tekemisen ei pitäisi tuottaa valtaisia ongelmia.

Romaniassa puolestaan kohtaa kaksi aivan eri tilanteessa olevaa joukkuetta, mutta yksi asia näitä porukoita yhdistää nimittäin maalit. Maaleja on syntynyt varsin mukavasti ja siihen nähden yli 1,5 maalille tarjotaan varsin mukavaa kerrointa, joka on syytä poimia talteen lapun toiseksi kohteeksi.

tuplaus

Tuplauskohteet sisään Coolbetillä!

Aiheeseen liittyvät uutiset