Tuplaus: Tänään jatketaan kahdella lapulla

Eilen meidän Coolbetin tuplauslappu kompastui heti alkumetreille, kun Kazan ja Amur aloittivat maalien tekemisen vasta viimeisessä erässä. Lopulta ottelussa tehtiin kolme maalia, mutta vielä olisi tarvittu kaksi lisää. Muut kohteet meniväkin sitten oikein eli kaksi lappua jatkaa tähän päivään. Tänään lajeina lapuilla nähdään jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Tiistain tuplaus – jääkiekoa ja jalkapalloa

Ensimmäiseen lappuun valitsemme kohteiksi KHL-pelit Neftehimik Nizhnekamsk – Lada Togliatti sekä Lokomotiv Yaroslavl – HK Vitjaz. Näistä ensimmäinen ottelupari oli jo vihjattu Taavin tärpeissä. Luotamme siis tuplauksessakin tähän kohteeseen ja valintana on kotivoitto. Toisessa lapun ottelussa kohtaavat Yaroslavl ja Vitjaz. Molemmat joukkueet ovat nakutelleet maaleja mukavasti ja esimerkiksi Vitjaz teki SKA:n vieraana kolme maalia. Tästä kohteesta saamme hyvän tuplauskohteen yli 2,5 maalilla. Tällä yhdistelmällä kokonaiskertoimeksi saadaan 2,03. Ensimmäinen ottelu alkaa klo 19:00.

Toiseen lappuun valitsemme jalkapalloa Ruotsista. Superettanin päivän ainoassa ottelussa kohtaava Trelleborgs – Helsingborg. Sarjataulukossa sijoilla neljä ja viisi olevat joukkueet kohtaavat klo 20:00. Kotijoukkueen kotipelit ovat sujuneet viimeaikoina voitokkaasti ja maaleja on syntynyt hyvään tahtiin. Tällä kaudella kymmenessä kotiottelussa maaleja on syntynyt 27 kpl eli reilusti yli 2 keskiarvolla. Tähän otteluun Coolbet tarjoaa kotijoukkueen yli 1,5 maalille kertoimen 1,99, joten iskemme siihen kiinni.

Alla vielä kuvat lapuista. Onnea peleihin!

 

 

Tästä mukaan Coolbetin tuplaukseen!

Tästä Coolbetin pelitili auki!

Aiheeseen liittyvät uutiset