Tuplaus: Viikko käyntiin jalkapallon täyteisillä lapuilla!
On aika käynnistää tämän viikon tuplaus. Projekti aloitetaan tällä kertaa kahdella lapulla, joista toinen osallistuu Coolbetin suosittuun tuplaus -kampanjaan.
Lappu 1
Coolbetin tuplaukseen osallistuvalle lapulle napattiin kohteita Espanjan La Ligasta sekä maanantain ainoasta FA Cup -ottelusta. Englannissa Brighton ja Crystal Palace kohtaavat tiukassa FA Cup -väännössä. Ottelu on ennakkoasetelmiltaan varsin tasainen vaikka lepuutuksia tullaan varmasti näkemään. Crystal Palace on hyvässä vireessä tällä hetkellä ja uskon joukkueen onnistuvan tänään maalinteossa. Se pakottaa kotijoukkueen hyökkäämään ja avamaan ryhmitystään ottelun edetessä.
Espanjassa Malaga isännöi Espanyolia. Kyseessä on kahden ”kriisiseuran” kohtaaminen sillä molemmat joukkueet ovat pelanneet heikosti alkukaudella. Malaga on La Ligassa tällä hetkellä sijalla 19, kun puolestaan Espanyol löytyy sijalta 15. Espanyol on ollut heikko vierasjoukkue, mutta toisaalta Malaga on tällä hetkellä sarjan heikoimpia kotijoukkueita.
Espanyol on napannut kahdesta edellisestä ottelustaan neljä pistettä. Joukkue onnistui vääntämään viime kierroksella erittäin maukkaan 1-0 kotivoiton Atleticosta, joten voitto toi varmasti kaivattua itseluottamusta joukkueen tekemiseen. Malaga on ottelun suosikki, mutta uskomme Espanyolin onnistuvan yhden maalin tekemisessä.
Lappu 2
Päivän toinen lappu pelataan Unibetilla. Unibetin lapulle poimitaan kaksi ”over -kohdetta” Dubain sekä Portugalin sarjasta. Dubaissa peli pyörähtää käyntiin jo klo 17:45, joten kannattaa olla tarkkana ettei kohde lipsahda ohi. Molemmissa kohteissa odotellaan reilusti maaleja. Lapun kerroin jää hieman vajaaksi, mutta korjaamme sitä kohdilleen viikon edetessä. Onnea peleihin!
Unibet -TV:stä huippuotteluita joka viikko – lyö vetoa ja katso urheilua ilmaiseksi
UnibetTV:n kautta näet huippuotteluita eri lajeista. Tarjolla on mm. jääkiekkoa CHL:stä ja SHL:stä, koripalloa NBA:sta, jalkapalloa Espanjan La Ligasta sekä snookeria ympäri vuoden. Myös tenniksen kaikki turnaukset ovat katsottavissa Unibetin Live Stream -palvelun kautta. Tänään UnibetTV näyttää tuplauksessakin mukana olevan Al Jazira Abu Dhabi – Al Wahda Abu Dhabi -ottelun.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…