Valioliiga 15.4: Viimeinen sammuttaa valot Sunderlandissa!

Valioliiga -kausi lähenee loppuaan, mutta esimerkiksi Mestarien liigan paikoista tullaan käymään vielä hurja taisto. Myös sarjan häntäpäässä putoamistaistelu tulee olemaan erittäin tiukka ja tällä kierroksella on useampi hyvin mielenkiintoinen kamppailu tätä kamppailua silmällä pitäen.

Sunderland – West Ham

Valinta: West Ham (2,68)

Sunderlandin vuodesta toiseen jatkunut taistelu sarjapaikasta on saamassa karun lopun sillä tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että David Moeysin luotsaama Sunderland on yksi tämän kauden putoajista.

Sunderland on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä 20 pisteellä. Ero pudotusviivan yläpuolelle on jo kymmenen pistettä, joten vain ihme pelastaa Sunderlandin putoamiselta.

Sunderlandin edellisestä voitosta on vierähtänyt jo yli kaksi kuukautta ja joukkue on napannut seitsemästä edellisestä ottelustaan vain vaivaisen yhden pisteen. Karu fakta kertoo myös sen että Sunderland on tehnyt maalin viimeksi 4.2.2o17.

Vierasjoukkue West Hamin kausi on ollut hankala ja joukkueen manageri Slaven Bilic on ollut potkuhuhujen alla jo pitkään. West Hamin tuska helpottui kuitenkin hieman edellisellä kierroksella, kun joukkue nappasi erittäin tärkeän 1-0 voiton Swanseasta.

Tämä voitto toi takuulla kaivattua itseluottamuosta West Hamin leiriin. Voitto oli järkyttävän iso helpotus myös manageri Bilicille. Voiton merkityksen pystyi päättelemään jo loppuvihellyksen jälkeisistä tuuletuksista.

Andy Carroll oli Swanseaa vastaan pelatussa ottelussa penkillä, mutta mies palannee tänään avauskokoonpanoon ja se on hyvä uutinen West Hamille.

West Hamin edellisen kierroksen voiton merkitys oli erittäin suuri ja se vapautti joukkueen periaatteessa ulos putoamistaistosta. Näin ollen West Ham napataan tänään lapulle kovalla (2,68) kertoimella.

Sunderlandin tilanne on huono ja usko sarjapaikkaan alkaa olla jo kovalla koetuksella. Pelataan kausi loppuun jonka jälkeen viimeinen henkilö saa sammuttaa valot Stadium of Lightilta.

Muut valinnat:

Stoke – Hull yli 2,5 maalia (2,12)

Valioliiga-betsit sisään Coolbetilla!

Tästä Coolbetin pelitili auki!

Aiheeseen liittyvät uutiset