Valioliigan kausiennakko – Everton FC

Valioliigan kausiennakko | Vvihjeet.com

Joukkue: Everton FC

Valmentaja: Roberto Martinez

Stadion: Goodison Park (39 572)

Edellinen kausi: 11.

Seuraa häntä: Romelu Lukaku & Kevin Mirallas

Arvio sijoituksesta: 6-8

Saapuneet pelaajat

Tom Cleverley

Vapaalla siirrolla Manchester Unitedista Evertoniin siirtynyt Cleverley odottaa varmasti lisää vastuuta. Vuodet Manchesterin jättiläisen riveissä ovat menneet pitkälti lainasopimuksilla eri seuroissa. Cleverley pelaa keskikentällä ja on edustanut Englannin maajoukkuetta 13 ottelun verran.

Gerard Deulofeu

Deulofeu siirtyi 4,2 miljoonan punnan siirtosummalla Barcelonasta Evertoniin. Kaudella 2013-2014 Evertonissa lainalla pelannut nuorukainen onnistui kyseisellä kaudella kolme kertaa maalinteossa Valioliigassa. Laiturina pelaava Deulofeu on vuonna 2014 nimetty euroopan kymmenen lupaavimman nuoren pelaajan joukkoon.

 

Viime kausi

 

Evertonin viime kausi ei varmastikkaan mennyt ihan odotusten mukaisesti. Totutusti kärjen alapuolella hilluva Everton löytyi sarjataulukosta lopulta vasta sijalta 11. Evertonin peli oli koko kauden hyvin ailahtelevaa ja samoin oli joukkueen peliä pyörittäneen belgialaiskaksikon Kevin Mirallaksen ja Romelu Lukakun. Lukakun maalivire ei lopulta missään vaiheessa oikein lähtenyt käyntiin ja tuloksena olikin lopulta vain säälittävät 10 täysosumaa.

Everton pelasi kaudella viisitoista tasuria, joka laski selkeästi kolmen pisteen voittojen määrää. Kun ratkaiseva maalintekijä puuttuu, ei tämä yllätä sitten ollenkaan.

Tuleva kausi

Tuleva kausi lienee mielenkiintoinen Toffeessin kannalta. Siirtohuhut vellovat ja viime kauden ehkä parasta Everton pelaajaa Kevin Mirallasta ollaan viemässä pois seurasta. Huhut ovat tietenkin huhuja, mutta mikäli näin käy on Roberto Martinezin parempi ottaa ostoskori kauniiseen käteen ja siirtyä shoppailemaan. Hyökkäykseen ei mitä ilmeisimmin ole Everton hankkimassa ketään, joten luottoa Lukakuun löytyy. Puolustukseen on taas huhujen mukaan tähtäimessä vaikka ketä, Nemanja Vidicistä  aina Jonny Evansiin.

Mikäli Everton pystyy korjaamaan suurimmat sähellykset pois puolustuksesta, olemaan vahva ja vaikeasti voitettava kotijoukkue Goodison Parkilla ja Lukaku pelaa päälle 15 maalin kauden, on ovet avoinna huomattavasti edellistä kautta paremmille sijoituksille. Uskon Toffeess-miehistön löytyvän sijoilta 6-8 kauden päätyttyä.

Tältä mieheltä on lupa odottaa maaleja, mikäli Everton haluaa taistella kärkipaikoista

Tältä mieheltä on lupa odottaa maaleja, mikäli Everton haluaa taistella kärkipaikoista

Kokoonpano

Maalivahdit

#45 Russell Griffitsh

#24 Tim Howard

#1 Joel Robles

Puolustajat

#3 Leighton Banes

#17 Muhamed Besic

#27 Tyias Browning

#23 Seamus Coleman

#29 Luke Garbutt

#2 Tony Hibbert

#6 Phil Jagielka

#43 Jonjoe Kenny

#8 Bryan Oviedo

#49 Antonee Robinson

#5 John Stones

 

Keskikenttä

#20 Ross Barkley

#18 Gareth Barry

#15 Tom Cleverly

#19 Gerard Deulofeu

#32 Brendan Galloway

#28 Darron Gibson

#16 James McCarthy

#7 Aiden McGeady

#21 Leon Osman

#22 Steven Pienaar

Hyökkääjät

#48 Courtney Duffus

#??  David Henen

#9 Arouna Kone

#10 Romelu Lukaku

#35 Conor McAleny

#11 Kevin Mirallas

#14 Steven Naismith

 

Aiheeseen liittyvät uutiset