Valtava kattaus suomifutista sunnuntaille!

Veikkausliiga | Vvihjeet.com

Suomifutista on tänään tarjolla yhteensä viisitoista ottelua, kun Veikkausliigassa, Ykkösessä ja Kakkosessa jaetaan pisteitä ympäri Suomea. Kun tarjontaa on paljon tuottaa helmien löytäminen suurimpia vaikeuksia, mutta sen vuoksi me olemmekin täällä teitä varten!

Lähdetään ihan alkajaisiksi Kemiin missä PS Kemin vieraaksi saapuu raitapaidat Turusta. TPS on pikkuhiljaa alkanut löytämään toivottua virettä ja suurin syyllinen tähän lienee jo kahdeksan nollapeliä peräkkäin pelannut Oskari Forsman. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi Kemiläisten voittoon 3-0 Yläkentällä.

Niinkuin tuossa jo totesin on maalinteko turkulaisten verkkoon tällä hetkellä hien ja tuskan takana. Tänään haetaankin betsien puolesta tähän otteluun kaksi rohkeaa, mutta erittäin palkitsevaa kohdetta lapulle.

Alle 1,5 maalia (3,05)

TPS +0,5  (1,51)

Vaasaan saapuu vieraita tänään myös Turusta, kun edellisessä ottelussaan HJK:n kaatanut Fc Inter saapuu Hietalahden jalkapallostadionille. VPS:n kausi on ollut taas kaikkea muuta kuin tuhkimotarina ja joukkue löytyykin sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Inter lähtee kamppailuun ensikertaa tällä kaudella ilma Mika Ojalaa, joka edellisen ottelun jälkeen siirtyi Saksaan.

Molempien joukkueiden hyökkäävä pelityyli tukee runsasmaalista ottelua. Tämän mukaan valitaankin päivän betsit ja jätetään suorat voittajavedot vetämättä.

Molemmat joukkueet tekevät maalin (1,78)

Yli 2,5 maalia (2,00)

Kakkosen Pohjoisessa lohkossa pelataan tänään myös kaksi ottelua ja KPV:n, sekä Santa Clausin kohtaaminen löysi meidän lapulle. Sarjaa johtava KPV saa siis vieraakseen järkyttävällä 5-17 maalierolla vieraissa operoivan Santa Clausin. Turpakäräjät eivät siis ole Joulupukin apureille uusi juttu, eikä niiltä tulla tänäänkään välttymään.

Tasoero painaa tässä matsissa aivan liikaa ja tämän vuoksi pelataankin isäntiä tasoituksella. Maalimäärät saattavat myös lähteä holtittomasti käsistä ja siksi myös overia tauluun!

KPV -1,5 (1,68)

Yli 2,5 maalia (1,40)

 

Aiheeseen liittyvät uutiset