Vedonlyöntituplaus: Jalkapalloa, tennistä ja jääkiekkoa!

vedonlyöntituplaus

Vedonlyöntituplaus käynnistää tämänkin viikon. Viime viikkojen tuplaukset ovat menneet heikosti mutta nyt meillä on jälleen uusi mahdollisuus projektin läpivientiin. Tuplaus käynnistetään kahdella 20€ lapulla, joista toinen osallistuu Coolbetin suosittuun tuplaus-kampanjaan.

Vedonlyöntituplaus käyntiin kahdella lapulla!

Lappu 1

Ramanathan – Young

Young ei ole voittanut vielä ainuttakaan kaksinpeliä tänä vuonna. Suurin ja melkeinpä ainut syy tähän on todella huono arpaonni sillä hän on joutunut pelaamaan selkeästi vahvempia vastustajia vastaan. Kovista vastustajista huolimatta, miehen esitykset eivät ole olleet huonoja. Young viihtyy erityisen hyvin kotimaassaan ja onnistuu poikkeuksetta venymään parhaimpaansa siellä. Viime vuonna samassa turnauksessa hän meni välieriin saakka. Tämän päivän vastustaja ei ole tänä vuonna voittoja ottanut muutoin kuin karsinnoissa, joten uskotaan Youngin ottavan omansa pois.

New York Islanders – Minnesota

NHL:ssä pelataan primetime-otteluita heti viikon alussa kun Islandersin ja Wildin välinen taisto pyörähtää käyntiin jo klo 20:00. Islanders on hävinnyt Wildille kotihallissaan viimeksi vuonna 2014 ja uskomme vahvasti Islandersiin myöskin tämän illan ottelussa. Kotijoukkueen yli 1,5 maalille tarjottu kerroin on todella pieni mutta se riittää hyvin lapun toiseksi kohteeksi.

Lappu 2

Jong Ajax – FC Oss

Päivän toinen lappu suuntaa Hollannin Jupiler liigan -otteluun. Klo 21:00 alkavassa ottelussa iskevät yhteen Jong Ajax ja FC Oss. Kotijoukkue Jong Ajax on ollut hyvässä vireessä viime aikoina ja joukkue onkin napannut neljästä edellisestä ottelustaan 10 pistettä. Ajax on iskenyt viidessä edellisessä ottelussaan 13 maalia joten hyökkäyspeli on ollut kunnossa.

Vierasjoukkue FC Oss on napannut kolme voittoa viidestä edellisestä ottelusta. Edellisellä ottelukierroksella FC Oss murskasi Almeren kotikentällään 5-1 lukemin. Oss on pelannut hyvin kotikentällään, mutta vieraissa homma ei ole kulkenut samalla tavalla sillä Oss on hävinnyt kolme edellistä vierasotteluaan.

Ajax on ottelun kiistaton suosikki, etenkin kun ottelu pelataan Ajaxin kotikentällä. Ajax tulee varmasti hallitsemaan ottelun tapahtumia mutta FC Oss kykenee maalintekoon myös vieraskentällä. Nappaamme päivän toiselle lapulle Ajax + molemmat joukkueet tekevät maalin mukavalla 1,98 kertoimella. Lapun kerroin jää näin ollen hieman vajaaksi mutta ehdimme korjata sen kuntoon helposti viikon edetessä.

 

Aiheeseen liittyvät uutiset