Veikkausliiga
Veikkausliiga: KTP – TPS
Veikkausliiga-kausi tuli monilta osin päätökseensä, mutta kausi jatkuu vielä parin joukkueen osalta karsinnoilla. Ykkösen joukkue KTP yrittää nousua Veikkausliigaan karsintojen kautta, kun taas TPS yrittää säilyttää sarjapaikkansa ensi kaudelle.
KTP ja TPS vääntävät ensimmäisessä osaottelussa kättä vähämaalisesti
Ensimmäisestä karsintaottelusta on odotettavissa vähämaalinen. TPS oli myös viime kaudella karsinnoissa, silloin se voitti kaksiosaisessa ottelussa KPV:n lukemin 3-0. Ensimmäinen osaottelu viime syksynä päättyi tuolloin Turussa tasalukemiin 0-0. Samoihin tasalukemiin ovat päättyneet kaikki ensimmäiset osaottelut karsinnoissa edellisen viiden vuoden ajan.
Vaikka historiasta johtopäätöksiä tähän tulevaan illan otteluun, on pelin luonteesta odotettavissa samanlaista. Kun karsinnat pelataan kaksiosaisena, on ensimmäinen osa hyvin usein enemmän kyttäilyä – lasketaanhan nyt yhteen kahden ottelun maalit, eli peliaikaa on yhteensä 180 minuuttia.
Kertoimet illan otteluun ovat hyvin under-painotteiset, eikä syyttä. NordicBet tarjoaa kuitenkin kohteelle alle 2,5 maalia markkinoiden korkeimpien kertoimien joukossa olevan kertoimen 1.70, joka kelpaa hyvin peleille. Vierasjoukkue TPS on materiaaliltaan napsun verran laadukkaampi ja sille kelpaisi varmasti hyvin vaikka 0-0 -tasapeli ensimmäisestä osaottelusta, jolloin sillä olisi suuri etu lauantain toiseen kamppailuun.
Vedoksi illan karsintaotteluun valikoituu siis alle 2,5 maalia kertoimella 1.70 NordicBetiltä.