Jalkapallo
MM-karsinnat: Kazakstan – Suomi
Suomi on matkannut Kazakstanin vieraaksi MM-karsinnoissa. Ilmassa alkaa Huuhkajien kannalta leijumaan pakkovoiton ikävä katku.
Kuten kaikki varmasti tietävätkin, päättyi lauantai-ilta olympiastadionilla ikävästi, kun Ukraina poistui sarjapisteiden kanssa paikalta 2-1-voittonsa siivittämänä.
Toki Huuhkajien pelissä oli paljon hyvääkin ja joukkue onnistui pitämään palloa, mutta ratkaisevat syötöt – tai niiden puute kokonaan – käänsivät ottelun Ukrainan eduksi.
Nyt joukkue on matkannut kohtaamaan Kazakstanin, joka omassa viikonlopun ottelussaan hävisi Bosnia-Hertsegovinalle 0-2. Sanomattakin on selvää, että laadukkaampi nippu löytyy tiistain matsissakin vierailijoilta.
Maalinteko tuntuu olevan kuitenkin todella vaikeaa, joten tuskinpa Suomikaan verkkoja venyttää mitenkään maalijuhlamaisesti.
Syyskuussa pelatussa ensimmäisessä kohtaamisessa Suomi voitti 1-0, ja samantyyppisiä vähämaalisia lukemia on mitä todennäköisimmin luvassa myös tänään.
Poimitaan lapulle Suomen voitto, mutta myös yhdistelmäkohde Suomen voitto + alle 2,5 maalia houkuttelee 3,60:n kertoimellaan.