Jalkapallo
MM-kisat: Qatar – Ecuador
Jalkapallon MM-kisat potkaistaan tänään käyntiin Qatarissa. Kisojen avausotteluna nähdään kisaisäntä Qatarin sekä Ecuadorin välinen kamppailu.
Qatar – Ecuador
Paljon keskustelua herättäneet Qatarin MM-kisat käynnistyvät tänään. Kisaisäntä Qatar nähdään heti avauspäivänä kentällä kun Qatar kohtaa Ecuadorin klo 18.00 alkavassa ottelussa. Ottelun alla on liikkunut huhuja jopa Qatarille suosiollisen tuloksen järjestämisestä, mutta toivomme monien muiden futisfanien kanssa, että nämä huhut eivät pidä paikkaansa.
Ecuador lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja joukkue tarvitsee tästä ottelusta ehdottomasti täyden pistepotin, mikäli haaveet jatkopaikasta halutaan pitää hengissä avausottelun jälkeen. Myös Qatar tarvitsee tästä ottelusta ehdottomasti pisteitä, sillä pisteiden nappaaminen A-lohkon muilta joukkueilta ei vaikuta kovinkaan todennäköiseltä.
Kuten edellä mainittiin, turnauksen avausottelu on tärkeä molemmille joukkueille. Ottelun ennakkoasetelmat huomioon ottaen, turnauksen avausottelusta on lupa odottaa vähämaalista taistelua. Alle 2,5 maalin kerroin on valunut jo suhteellisen alas, joten me siirsimme katseemme Ecuador + alle 2,5 maalia yhdistelmävetoon, joka tarjoaa meille mukavan 4,05 kertoimen. Me lähdemme hakemaan isoa kerrointa haaviin heti turnauksen avausottelusta ja iskemme maltillisesti kiinni maukkaaseen 4,05 kertoimeen.