NFL
NFL: Giants – Buccaneers
New Yorkissa pelattavassa ottelussa kohtaavat mahdollisesti sarjan paras joukkue sekä ehdottomasti yksi huonoimmista joukkueista.
Pelaajaerikoisella New Yorkin otteluun
New York Giants on asetettu 12 pisteen altavastaajaksi Tampa Bay Buccaneersia vastaan, joka on linjana lopulta aika lailla kohdillaan. Giants on nimittäin aika lailla sarjan heikoimpia porukoita, kun taas Buccaneers on saanut itsensä sellaiseen mid-season formiin, että heikompaa hirvittää.
Yli 10 pisteen kotitasoitukset ovat kuitenkin aina todella vaarallisia, joten vaikka muutoin tämän pitäisi olla Bucsin näytös, voi Giants silti hävitä tyyppiä 31-20 ja silti coverata spreadinsa. Giantsilla on kuitenkin omat huolensa esimerkiksi hyökkäyksen linjan osalta ja näinpä on turvallisinta jättää myös Giantsin tasoitusveto pois peleiltä.
Ottelun total on alkutuntumalla hieman alhaalla vain 45 pisteen tuntumassa, mutta Giantsilla voi tosiaan olla haasteensa pisteiden teossa. Näinpä melkeinpä ainoa osio mitä ottelusta voi turvallisemmin mielin hakea, on Tampan pelaajaerikoiset ja Tampan pistemäärä. Jälkimmäinen on kuitenkin piirun verran turhan korkealla 29.5 pisteessä, joten tämäkin kohde saa jäädä oman onnensa nojaan.
Pelaajaerikoisten puolella on kuitenkin yksi houkutteleva nimi. Scotty Miller saa kiinniotettujen jaardien rajakseen Coolbetilta vain 48.5, jonka yli Miller on mennyt neljässä ottelussa seitsemästä tällä kaudella. Chris Godwinin ollessa sivussa Miller on astunut esiin ja latoi viime ottelussa peräti 108 jaardia tauluun. Giants on myös heikko heittoa vastaan, joka tukee Millerin onnistumista. Näillä puheilla peleille poimitaan Miller yli 48.5 jaardia 1.85 kertoimella.