Wales ja Belgia järjestävät maalijuhlat!
Portugali otti eilen ensimmäisen välieräpaikan joukkueen pudottaessa Puolan rangaistuspotkukilpailussa. Tänään haetaan Portugalille välierään vastustajaa, kun Wales ja Belgia iskevät yhteen. Me odotamme tähän otteluun paljon maaleja!
Wales – Belgia
Valinta: Maalien määrä yli 2,5 (2,36)
Wales on tällä hetkellä sumuisten saarten ykkösjoukkue ja tänään lohikäärmeet hamuavat jo välieriin. Joukkueen puolustus ei vakuuttanut turnauksen kahdessa edellisessä ottelussa, mutta Venäjää ja Pohjois-Irlantia vastaan lohikäärmeet pystyivät pitämään maalinsa puhtaana. Edellä mainittuja joukkueita vastaan ei joukkueen olisi kuulunutkaan päästää maalia, joten ei huolestuta overin suhteen tästä.
Hyökkäys lohikäärmeillä onkin toiminut koko turnauksen ajan oikein mukavasti ja siitä iso kiitos kuuluu joukkueen suurimmalle tähdelle Gareth Balelle. Bale on onnistunut maalinteossa kolmesti ja näistä maaleista kaksi on syntynyt vapaapotkuista. Lohikäärmeiden toinen korkean profiilin pelaaja, Aaron Ramsey, on parantanut turnauksen edetessä peliään hyökkäyssuuntaan, joten maaleitta emme usko Walesin jäävän.
Belgian turnaus alkoi heikosti, kun taktisesti paljon kypsempi Italia koulutti punaisia paholaisia lukemin 2-0. Avausottelun jälkeen Belgia ei ole kuitenkaan päästänyt yhtään maalia ja joukkue on tehnyt kolmessa ottelussa kahdeksan maalia. Punaisten paholaisten hyökkäys on yksi turnauksen vaarallisimmista, mutta puolustus on haavoittuvainen kolmesta nollapelistä huolimatta.
Belgian hyökkäyksen vahvuutena on sen materiaalin leveys ja näin ollen kuka tahansa joukkueen hyökkääjistä voi ratkaista ottelun. Joukkueen kahdeksalle maalille löytyy seitsemän eri maalintekijää, joka vahvistaa luottoa Belgian hyökkäyksen materiaalin leveydestä.
Muut:
Wales yli 0,5 (1,80)
Thomas Meunier saa kortin (5,00)
Coolbetiltä hyviä tarjouksia jokaiselle EM-kisapäivälle
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…