Wimbledon 7.7: Katseet kohti miesten puolivälieriä!
Wimbledonissa pelataan tänään neljä miesten puolivälierä-vaiheen ottelua. Federer sekä Wawrinka ovat esiintyneet tähän mennessä niin vakuuttavasti, että en usko heidän olevan tänään lyötävissä. Djokovicin sekä Murrayn otteluista saattaa sen sijaan muodostua tiukkoja vääntöjä.
Wawrinka – Gasquet
Wawrinka on tällä hetkellä todella vahvassa vedossa, kuten aiemmin jo mainittiin. Mies ei ole hävinnyt Wimbledonissa vielä erääkään ja nurmella pelaaminen näyttää sopivan Wawrinkalle varsin mainiosti.
Gasquet kaatoi edellisessä ottelussa Kyrgioksen 3-1. Tästä pelistä ei kannata kuitenkaan vetää liikaa johtopäätöksiä sillä kaikki varmasti muistavat Kyrgioksen pelleilyt ottelun aikana.
Gasguetin ja Wawrinkan väliset otteluvoitot ovat tasan, mutta uskon tänään enemmän Wawrinkaan. Wawrinkalle tarjottu tasoitus on mielestä sen verran pieni, että siihen on syytä tarttua!
Wawrinka -3,5 pelitasoitus (1,86)
Djokovic – Cilic
Djokovic kaatoi edellisessä ottelussa Andersonin hurjan taistelun jälkeen. Djokovic oli pahimmillaan 0-2 tappiolla, mutta mies näytti miksi hänet on rankattu maailman parhaaksi pelaajaksi ja käänsi ottelun nimiinsä.
Djokovic oli vaikeuksissa Andersonin kovien syöttöjen kanssa. Lisäksi Djokovic hävisi molemmat tie-breakit.
Cilic lähtee peliin selvästi altavastaajana, mutta mies tietää, että täydellisellä esityksellä kaikki on mahdollista. Cilic ja Djokovic kohtasivat viimevuonna Wimbledonissa juurikin puolivälierä-vaiheessa ja silloin ottelu päättyi Djokovicin 3-2 voittoon.
Cilic on iskenyt turnauksessa 99 ”ässää” ennen päivän kamppailua, joten yksi avain yllätyksen järjestämisessä on hyvä syöttöpeli. Lisäksi Cilic on ollut tällä kaudella vahva tie-break tilanteissa.
Cilicillä on tänään mahdollisuus yllätykseen, mutta se vaati täydellisen onnistumisen. Nurmi on mielestäni Cilicille eduksi.
Cilic +7 pelitasoitus (1,86)
Over 3,5 erää (2,28)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…